Sihteerin palsta lokakuu 2006

Sihteerin terveiset

Tervehdys sateisesta Kuopiosta! Lämpimän ja aurinkoisen kesän jälkeen olemme saaneet nauttia pitkään myös aurinkoisesta syksystä. Näin lokakuussa syyssade tuntuu jopa ihan odotetulta, vuoden kulkuun kuuluvalta. Syksy merkitsee luonnossa ja puutarhoissa kypsymistä ja sadonkorjuuta - ja työpaikoillamme myös kiireistä aikaa. Pimentyvään syksyyn on tulossa kuitenkin yhteinen ilon aihe – yhdistyksemme syyskoulutuspäivät ja 50-vuotisjuhlat 16-17.11.2006 Espoon Sellosalissa! Juhlatoimikunta, koulutustoimikunta ja johtokunta ovat tehneet ahkerasti valmisteluja koulutuksen ja juhlan onnistumiseksi. Odotammekin runsasta osanottaja- ja juhlavierasjoukkoa.

Kesän kirjeessä kerroimme jo tekeillä olleista yhdistyksen kotisivuista. Nyt nämä odotetut sivut ovat avautuneet käyttöömme ja tässä kirjeessä on Hannu Westerisen tiedote niiden käytöstä ja sisällöstä. Sivut toteutetaan yhteistyössä Lastenpsykiatrian tutkimussäätiön kanssa. Kuten edellisessä kirjeessä kerroimme, sivusto on hyvin uudenaikainen ja mahdollistaa meille myös uudenlaisen keskinäisen keskustelufoorumin. Käykää tutustumassa mitä kaikkea hyödyllistä siltä löytyykään jo näin alussa. Ja kertokaa kokemuksianne, niin näemme miten interaktiivisuus toimii. Myös juhliin ja koulutuspäiville ilmoittautuminen tapahtuu yhdistyksen kotisivuilla.

Postin kautta tulevat jäsenkirjeet siirtyvät historiaan, tämä on viimeinen paperiversio. Jatkossa sekä jäsenkirje ja koulutuskalenteri tullaan toimittamaan kotisivujen kautta. Toivottavasti tämä nopea ja monipuolinen tiedotuskanava tavoittaa mahdollisimman suuren joukon jäsenistöstämme. Mikäli joukossamme on jäseniä, joita tämä sähköinen tiedotus ei lainkaan tavoita ja siten tarvitsevat edelleen paperiversion jäsenkirjeestä, pyytäisin ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Nähdään Sellossa!

Kaarina Kemppinen

[Lähetetty paperiversiona jäsenille lokakuussa 2006]